Blogi

Eettinen työ tekijäänsä kiittää

2.12.2021


Eettinen kuorma on nostettu hoivan ja tuen parissa työskentelevien yhdeksi suurimmista työn kuormittavuuden syistä. Lastensuojelussa, päihdekuntoutuksessa, mielenterveyspalveluissa, vanhustenhuollossa, päiväkodeissa – kaikissa niissä ja monissa muissa saman kaltaisissa hommissa ollaan kasvokkain eettisten kysymysten kanssa. Ei vain teoreettisesti etiikkaa tutkien ja siitä kauniita sekä viisaita sanoen, vaan aivan iholla. Siinä pisteessä, jossa jokainen eettinen valinta on totta ja tuntuu. Niinpä on kohtuullisen tärkeää, kuinka näihin eettisiin kysymyksiin ja kuormaan suhtaudutaan. Kuinka iholla olo ymmärretään.

On tutkittu, että sodassa mitä lähemmäs vihollista sijoituttiin sen hankalampaa oli tappaa ja toisin päin, mitä kauempana ja kasvottomimpina vihollinen näyttäytyi, sen mahdollisempaa oli ihmisten tuhoaminen. Ajattelen, että vastakkaisessa maailmassa, hoivassa ja tuessa on jotain samaa. Mitä lähempänä on ihoa, sen tuntuvampaa ja todellisempaa on eettinen kuorma ja mitä kauempaa kysymyksiä lähestytään, mitä suurempia ihmisryhmiä käsitellään, mitä kasvottomimmiksi numeroiksi ihmiset vaihtuvat, sen kestettävämpää on tehdä eettisesti ei niin kauniita päätöksiä. Yksilölle on kokemuksena eri asia tuhat kertaa olla iholla kuin päättää kerran tuhannen ihmisen asioista.
 
Käytössämme ovat mm. käsitteet eettinen kuormittuminen ja eettinen stressi. Ne ovat syntyneet tarpeesta ymmärtää ja sanoittaa ilmiötä. Jotakin, jota koetaan. Meillä ei ole käytössä, ainakaan samalla laajuudella, käsitettä eettinen palkitsevuus ja eettinen voimaantuminen. Ne tulisi olla ja siitä tulisi puhua ja sitä tulisi voida kokea. Siis mikäli haluamme mahdollistaa työssä jaksamista ja merkityksellisyyttä juuri siellä iholla toimivien keskuudessa.
 
Tämä näyttäytyy omassa työssä toistuvana puheen teemana. Voinko kokea toimivani työssä niin, että työn eettinen ote on palkitsevaa ja voimauttavaa? Vai joudunko ihossani tuntemaan sen, että tämä ei nyt mene oikein, reilusti, riittävästi, ammatillisesti niin, että voin katsoa itseäni peilistä tyytyväisenä ja ihoni on levossa? Ei haavoilla, halkeillut tai kuivunut. Ei siten, että sitä täytyy rasvailla ja paikata, että se kestää seuraavan päivän koitokset. Pelätä että arpiin sattuu tai vielä pahempaa, tunto on iholta poissa.
 
Iholla olevien täytyisi voida luottaa siihen, että on niitä ihmisiä, jotka pitävät huolta heidän ihosta. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että sillä on väliä ovatko päätöstä tekevät ihmiset itse koskaan olleet iholla tai ovatko he lähteneet sieltä pois juuri silloin kun iho ei enää tuntenut. Luulen, että jo toimiva keskusteluyhteys päätöksen tekijöiden ja iholla olevien välillä tuottaisi eettisempiä työmaailmoja.
 
Työssä kohtaan myös usein niitä ihmisiä joiden iho hehkuu, siis enemmän kuin vain voi hyvin. He kertovat siitä, kuinka eivät koskaan haluaisi tehdä muuta kuin hoivaa tai tukea. Kuinka ollessa iholla asiakkaiden, potilaiden, tuettavien, ihmisten ääressä, tehdessään työtä siten, että voi tunnistaa tehneensä eettisiä valintoja ja tekoja, sitä voimaantuu ja työ tekijäänsä palkitsee.
 
Meidän pitäisi tutkia enemmän sitä, mikä työssämme on eettisesti voimaannuttavaa ja palkitsevaa sekä tutkia keinoja mahdollistaa tätä enemmän. Toki tämän yhteydessä meidän tulisi jatkuvasti käydä dialogia siitä, mitä on eettinen työote.
 
 
 
Kirjoittanut 2.12.2021
Juha Kilpiä, työnohjaaja