Koulutus

Tarinankerronta kohtaamisen välineenä – 8.11.2017

22.6.2017

Aktuaali koulutuspalvelu tuottaa Tarinankerronta kohtaamisen välineenä -koulutuksen 8.11.2017 Helsingissä.  
Kouluttajana toimii tarinankertoja, kuraattori, opettaja ja musiikkiterapeutti Anna-Maria Toivonen.

Minkälaisia tarinoita kannamme mukanamme? Tunnistammeko omien juuritarinoidemme vaikutuksia tapaamme olla vuorovaikutuksessa? Olenko minä sellainen, mitä minusta kerrottu tarina väittää? Miten tulla kuulluksi ja todella kuulla toisen tarina? Entä miten voimme käyttää valmiita tarinoita, esim. kansantarinoita, opetuksen, vuorovaikutuksen ja hoitamisen välineenä?

Maailman joka kolkassa on aina kerrottu tarinoita. Niitä on kerrottu opetusmielessä, kulttuurin säilyttämiseksi ja siirtämiseksi tai ihan vaan ajankuluksi ja silkaksi huviksi. Tarinat toimivat välineenä siirtää yhteisön eettisiä arvoja ja normeja, mutta toisaalta ne tarjoavat myös oivan mahdollisuuden tarkastella näitä kriittisesti. Tarinankerronta voi olla yhteisön tai yksilön omien, itse koettujen tarinoiden jakamista tai esimerkiksi kansantarinoiden ja legendojen kertomista. Kuulija saa mahdollisuuden joko levähtää tarinassa tai lähteä rakentamaan mielessään vaihtoehtoisia ratkaisuja ja maailmoja. Toisaalta taas kertojalle itselleen tarinan syvemmät tasot aukeavat yleensä vasta jakamisen myötä. Eli tarinankerronta voi toimia oppimisen välineenä sekä kuulijalle että kertojalle.

Toiminnallisen koulutuspäivän aikana tutustumme tarinankerrontaan vuorovaikutuksen, läsnäolon, rentoutuksen ja mm. arvojen pohtimisen välineenä. Lähestymme tarinankerrontaa leikinomaisin, toiminnallisin harjoituksin ja kokeilemme erilaisia tapoja tuottaa tarinoita. Teemme myös sukellukseen omiin henkilökohtaisiin juuritarinoihimme ja pohdimme arvoja ja vuorovaikutuksen malleja joita mahdollisesti tiedostamattamme siirrämme eteenpäin – tai valitsemme olla siirtämättä.

Koulutus on suunnattu kaikille tarinoiden käytöstä ihmissuhdetyössä kiinnostuneille, olit sitten opiskelija tai alallasi pitkään toiminut. Varusteiksi kannattaa ottaa innostuneen ja avoimen mielen lisäksi mukavat vaatteet.

Koulutuksen ajankohta on 8.11.2017 klo 10 – 16
Koulutuksen paikka on Kultuurikeskus Sähinä, Heikkiläntie 10, Helsinki.

Koulutuksen hinta on 70 € (sis. alv 24 %)

Koulutuspaikan voit maksaa tästä
Lisätietoa voit kysyä tästä