Laitoin Leikkiväki ry:n porukalle pyynnön seuraavan blogin teemasta ja sain takaisin pyynnön kirjoittaa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta ryhmän turvallisuutta rakennettaessa. Hyvä aihe, katsotaanpa mitä syntyy!
Voimavarakeskeisyyden juureen kuuluu ymmärrys ihmisen ainutlaatuisuudesta, omanlaisuudesta. Jokainen ajattelee, tuntee ja aistii asioita vähintään pienesti, joskus hyvinkin suuresti eri lailla toisiin nähden. Millainen on ärsyttävä ääni, mitkä viisi sanaa assosioituvat mieleemme sanasta raparperi ja mikä tunne on itselle se, joka haavoittaa eloa juuri tänä syksynä 2022 eniten.
Ryhmäläisten turvallisuuden rakentumisen kannalta on merkityksellistä, miten ohjaaja oman ihmiskäsityksen ja maailmankuvan kautta näkee ihmisten moninaisuuden sekä miten se elää kunnioituksena hänen tavassaan olla ja kohdata ihmisiä. Lisäksi on tärkeää, että hän ymmärtää jokaisen hetken ainutlaatuisuuden ja osaa olla tekemättä olettamia siitä, millaisia ihmiset ovat moninaisuudessaan ja toisaalta siitä, miten ihmisten kanssa tulee turvaa rakentaa. Ohjaajan on kyettävä tunnistamaan kontekstien muutokset, jottei hän toista turvaa rakentaessaan aiempia turvan malleja näin mennen väkisin ainakin hienosäätöisesti metsään.
Viktor Frankl, logoterapian kehittäjä on todennut osuvasti, että “jos kohtelet kahta ihmistä samalla tavalla, ainakin toista kohtelet väärin”.
Ajattelen, että olemme niin lukemattomin tavoin ainutlaatuisia ja sukupuolen kokemuksemme ja ilmaisumme sekä seksuaalinen maailmamme ovat ehdottomasti osa tätä ainutlaatuisuutta. Meitä on maailmassa noin kahdeksan miljardia, joka mielenkiintoista kyllä on sama luku kuin sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien määrä. Ainutlaatuisuutta ei poista tai kavenna se, että joillakin ihmisillä on samankaltaisia anatomisia, hormonaalisia tai kromosomisia kehoja. Meillä on kuitenkin uniikit mielet ja kehot, ainutlaatuiset nenät ja genitaalit. Ja kummastakaan niistä ei voi päätellä ihmisen sukupuolta, saati sitten hänen seksuaalisuuttaan. Yksikään mieheksi tai aseksuaaliksi itsensä nimeävä ei ole toisen kanssa samanlainen.
Omanlaisuudessamme on paljon kaunista ja elinvoimaista. Voidakseen selviytyä elämä tarvitsee variaatioita, diversiteettiä. Jos jotain, niin sitä elinvoimaa meidän tulee kunnioittaa. Tilastot kuitenkin osoittavat cis-sukupuolisten tai heteroiden kokevan vähemmän yksinäisyyttä, ulos sulkemista, kiusatuksi tuloa ja väkivaltaa kuin muut moninaisuuden muodot. Ryhmän ohjaajalle tilastot ovat hyvä tuki ymmärrykselle maailmasta ja todennäköisyyksistä, mutta yksilöstä se ei hänelle kuitenkaan kerro mitään. Ryhmän ohjaamisen kannalta yksilön kokemus on tärkeämpi kuin tilastotieto.
Ryhmän turvallisuutta olisi siis rakennettava kulloisestakin elettävästä todellisuudesta käsin. Sitä ei voi tehdä ilman dialogia niiden ihmisten kanssa, jotka suljettuun voimauttavaan tai kuntouttavaan ryhmään ovat osallistumassa. Niinpä pääsääntöisesti ryhmää aloittaessani itse totean jotain tähän tapaan, että ”näin alussa voisi olla hyvä jutella vähän siitä, millaisista asioista olisi hyvä sopia, jotta kaikki voivat kokea turvaa ja mahdollisuutta hyötyä ryhmästä. Mitkäs kaikki asiat teidän mielestänne vaikuttavat siihen?”. Koska minulla on mahdollisuus ja velvollisuus osallistua dialogiin, pidän huolen siitä, että puhumme myös ihmisten moninaisuudesta ja ainutlaatuisuudesta sekä niistä lähtevistä turvallisuuden tarpeista. Joskus riittää, että mainitaan moninaisuuden kunnioituksen olevan tässä ryhmässä tärkeää ja sanoitetaan yhdessä ääneen mitä kaikkea moninaisuus ja sen kunnioitus voisi tässä tarkoittaa. Toisinaan taas on tärkeää erityisesti avata se, miten ryhmässä juuri seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta tulisi puhua ja miten sen kanssa olla juuri nyt, jotta kaikilla olisi turvallista. Joskus tähän menee aikaa vartti, toisinaan se jatkuu yhtenä teemana koko ryhmän ajan.
Kontekstin tajuun kuuluu ymmärrys siitä, että mikään ei ole samalla tavalla aina ja kaikkialla. Päinvastoin kaikki on aina jotenkin, vaikka pienestikin, eri tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että yleisiä aina ja kaikkialla toimivia toimintaohjeita kuntouttaviin ja voimauttaviin ryhmiin ei ole järkevää luoda. Ei myöskään ryhmän aloittamiseen. Tärkeintä on se, miten meillä ohjaajilla on kykyä luoda ja ylläpitää dialogisia suhteita ja tilaa.
Ja vielä lopuksi, Leikkiväki ry järjestää pajatoimintaa haasteiden keskellä eläville nuorille aikuisille kahdessa toimipisteessä Helsingissä sekä lisäksi verkkopajassa. He tarjoavat opiskelun tai työelämän ulkopuolella oleville yhteisön ja tilan pysähtyä rauhassa itsensä äärelle, oppia ja oivaltaa. Pidän tuosta ajatuksesta ja paikasta kovasti, pelkästään se, että he tätä pohtivat kertoo heistä hyvää.