13.5.2026 kello 13-16, Helsinki, Kulttuurikeskus Sähinä, Heikkiläntie 10
Aktuaali koulutuspalvelu toteuttaa työnohjaajille suunnatun koulutuksen itsemurhateeman kohtaamisesta työnohjauksissa.
Itsemurha tai itsemurhan yritys koskettaa vuosittain valtavaa määrää ihmisiä. Lähes jokaisella meistä on jokin kosketuspinta tähän ilmiöön. Ihmissuhdetyötä tekevät kohtaavat yhä useammin työssään asiakkaidensa itsetuhoisia ajatuksia, itsemurhan yrityksiä ja itsemurhan kautta tapahtuneita kuolemia.
Varsinkin nuorten aikuisten kohdalla tilastot kertovat tällä hetkellä surullista tarinaa. Silti meillä on varsin ohuesti seurantaa ja tutkimusta itsemurhayrityksistä, määrästä ja selviytymisestä ja saman aikaisesti meillä on edelleen liian vähän koulutusta siitä, miten itsemurhista tulisi puhua ja kuinka ennaltaehkäistä niitä.
Työnohjaajina osallistumme näihin keskusteluihin purkaen tapahtumia edeltäneitä ja niiden jälkeisiä tunteita, mahdollistaen yhteistä dialogia aiheesta ja auttaen ihmisiä jäsentämään omaa ammatillista tapaa olla ja tehdä työtä sekä uhkan että toteutuneiden itsemurhien äärellä.
Ollaksemme hyödyksi ja jaksaaksemme itse, on meidän tärkeää omata riittävä määrä uusinta tietoa aiheesta, saada rauhassa tutkia omia ajatuksia, asenteita ja arvoja sekä kehittää erityisesti työnohjaukseen liittyviä taitoja kohdata teemaa.
Koulutuksessa asiantuntijana toimii Harri Sihvola, joka työskentelee kouluttajana ja kriisityöntekijänä MIELI Suomen Mielenterveys ry:n Itsemurhien ehkäisykeskuksessa. Työskentelyä ohjaa Juha Kilpiä, työnohjaaja ja kouluttaja Aktuaali koulutuspalvelusta.
Koulutusiltapäivässä fokus on tiedossa, asenteissa ja taidoissa. Itsemurhia voidaan ehkäistä.
OHJELMA
13.00-14.30
Luento itsemurhasta ja ennaltaehkäisystä – Harri Sihvola
Kahvi-/teetauko
14.45-16.00
Työskentely teemasta – Juha Kilpiä
HINTA
90 € + alv 25,5 %
ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIETO
juha.kilpia@aktuaali.fi