Parisuhteiden hyvinvoinnin edistämisen äärellä tehtävällä työskentelyllä on juuret, jotka yltävät ajalle jolloin maailma oli hyvin toisenlainen. Tupakkaa poltettiin neuvotteluhuoneissa, ne tytöt toimivat sihteereinä ja homous oli rikos. Tavat ajatella ihmisistä ja heidän parisuhteistaan olivat tuolloin hyvin erilaisia. Parisuhteiden merkitys ihmisille ja yhteiskunnalle oli myös toisenlainen. Pitkät juuret yltävät myös ajalle, jolloin ihmisten identiteettiä määriteltiin ja ymmärrettiin hyvin eritavoin. Se oli enemmän ulkoapäin annettua ja sellaisena omaksuttua. Tätä asetelmaa myöskin tuettiin usein parisuhdetyössä.
Kuinkahan paljon pitää mennä ajassa taaksepäin, kunnes saavumme aikaan, jolloin työntekijöille naiset olivat Venuksesta ja miehet Marssista? Entä onko näin vielä jossain vai olisivatko planeetat jo jätetty rauhaa ja ihmiset sen myötä. Tai toisaalta saisivatko ihmiset paremmin nyt valita planeettansa sekä sen olomuodon ja onko kenties löytynyt muillekin planeettoja kuin vain naisille ja miehille?
Mietin, miten sukupuoli ja sen normatiiviset odotukset näyttäytyivät tuolloin parisuhteita kohdattaessa ja miten ja millä tavoin se sekä sulki ihmisiä ulos omasta parisuhteestaan sekä siitä käytävästä puheesta. Tällä tarkoitan, että jos ei tunnistanutkaan siitä puheesta itseä, jota parisuhteesta keskusteltaessa käytiin. Jos se puhe käytiin miehestä ja naisesta siten, ettei se antanut mahdollisuutta löytää siitä itseään, mutta työntekijä ei sitä vain osannut ajatella. Tai jos puhe olisi pitänytkin käydä jostain muusta sukupuolen kokemuksesta tai vieläpä kokemattomuudesta, mutta työntekijä jonglööräsi vain kahdella väärällä planeetalla. Ei osannut olla sensitiivinen sukupuolen kokemuksen, identiteetin kanssa. Oliko silloin, Marsin ja Venuksen aikaan, helppoa tuoda näkyville ajatus, että nyt puhetta käydään minun ohitseni. Miltä se tuntui ja toisaalta mihin se johti?
Mietin myös, että mikä on se tämän päivän Mars ja Venus, joka estää meitä kohtaamasta ihmisiä sukupuolensa kanssa? Estää näkemästä ja toisaalta jättää ihmiset ulkopuolisiksi, osattomiksi omasta parisuhteesta käytävästä keskustelusta. Ketkä eivät hae tämän takia apua parisuhteilleen, kun puhe ihmisyydestä on jollain tavalla edelleen, mutta eri lailla Marsista ja Venuksesta?
Olemme oppineet tai oppimassa, että parisuhteet ovat moninaisia. Niitä on sellaisiakin ihmisiä, jotka haluavat olla suhteessa samaan sukupuoleen ja vieläpä niitä, joille suhteessa voi olla enemmän kuin kaksi. Olemme vuosien saatossa opetelleet irti heteronormatiivisuudesta. Toki edelleenkin kuulemme ihmisiltä suosittelupyyntöjä parisuhdeterapeuteista, jotka osaisivat olla sensitiivisiä, kun heidän suhteessa onkin kaksi samaa sukupuolta olevaa. Osaaminen ei ainakaan ihmisten mielestä vielä ole normi.
Luulen, että olemme parisuhdetyön keskellä kuitenkin yhden haasteen äärellä. Miten opimme työskentelemään niin, että transsukupuoliset, muun sukupuoliset, sukupuolettomat ja intersukupuoliset ihmiset kokisivat isommassa määrin turvallisiksi tulla pyytämään jeesiä suhteidensa ongelmiin tai uskaltautuisivat mukaan toimintaan, jossa tavoitteena on edistää suhteen hyvinvointia. Pohjimmiltaan kyse voisi olla siitä, että miten osaisimme ymmärtää näidenkin planeettojen olemassaolon, miten pitäisimme huolta siitä, että oma tähtikartta vastaisi oikeasti tähtitaivasta.
- Juha Kilpiä
Blogi on julkaistu 23.5.2017 Parisuhdekeskus Katajan sivuilla.