Identiteetti, ihmisen oma käsitys itsestä.

Blogi on julkaistu 21.5.2018 Parisuhdekeskus Katajan sivuilla.

Hylätty, sellainen, jota ei ole kelpuutettu, joka jätetty heitteille. ei tarpeeksi hyvä, ei läpäise testiä.

KUN OLEMASSAOLO EI OLE TOIVOTTUA

Identiteetin vuoksi hylkääminen on ihmisen hylkäämistä sen takia, kuka hän on. Ihmisestä tehdään kuin puinen hylky, joka jätetään rannalle vesirajaan kylki aukinaisena odottamaan lahoamista. Ihmisen arvoa ei tuolloin nähdä, eikä tunnusteta. Näin sen metaforamaisesti ajattelen ja se saa tuntemaan surua. Kyseessä ei ole hylkäys sen takia, miten ihminen käyttäytyy tai miten ihminen toimii suhteissa. Se ei perustu siihen, mitä toinen tekee tai jättää tekemättä, mitä hän sanoo ja miten hän sanansa asettelee. Se on kielteistä suhdetta ihmisen olemassa oloon. Koska se ei kelpaa, se jätetään heitteille.

KUKA OLEN

Identiteetti on vastaus kysymykseen, kuka olemme ja tähän kysymykseen vastaamme jollain tavalla joka hetki ja toisaalta eri lailla nyt kuin eilen. Se on jatkuvassa muutoksessa ollen monien tekijöiden summa ja toisaalta siinä voi olla hyvinkin pysyviä, lähes muuttumattomia, osia. Jokin osa siitä voi olla koko elämän mittainen ja toinen on olemassa vain jonkun hetken elämässämme. Se rakentuu konteksteissa, ajassa, suhteissa, tilassa ja kokemuksessa. Identiteettimme on ainutlaatuinen, eikä toista samanlaista koskaan tule vastaan.

HYLÄTÄ VOI NIIN MONIN TAVOIN

Kautta historian meillä on ollut erilaisia identiteettejä, jotka ovat olleet vähemmän hyväksyttyjä kuin toiset. On sellaisia, jotka ovat johtaneet hylkäämiseen, karkotukseen, väkivaltaan tai kuolemaan. On tosia, joiden perusteella meitä on pilkattu, ivattu, halveksittu tai vihattu. Näin on myös tänään, täällä ja siellä sinun naapurissasi. Vai ajatteletko, että kaikki saavat samanlaista arvostusta ympäristössäsi? Että vaikkapa romanit, sukupuolivähemmistöihin kuuluvat, kehitysvammaiset, vanhukset tai vaikkapa ruotsinkieliset, ovat yhtä turvassa identiteettinsä kanssa?

Kokemus siitä, että oma identiteetti ei ole hyväksytty koskettaa yksilöä aina ja omanlaisesti. Tunteista viha, suru, häpeä ja yksinäisyys ovat niitä, joita itse olen todistanut usein kohdatessani identiteettinsä takia hylättyjä ihmisiä. Keinot selvitä näiden tunteiden kanssa ovat taas hyvin moninaiset alkaen terapeuttisista kohtaamisista aina itsemurhaan.

Se kuka meidät hylkää, vaikuttaa seurauksiin olennaisesti. Useimmilla meistä on kokemuksia, joko omakohtaisia tai läheltä todistettuja, siitä kun vanhempi hylkää lapsensa ja seurauksista. Sen hylkäyksen riipaisevuus on ymmärrettävää. On kuitenkin tärkeää, ettemme me ulkoapäin lähde arvottamaan hylkääjän merkitystä. Joillekin suurin hylkäys on vaikkapa kirkon viime perjantainen päätös jättää samaa sukupuolta olevat ihmiset eriarvoiseen asemaan ja toiselle se saattaa olla luokkakaverin ikävä lause ja kolmannelle yksin jättäminen.

HYLÄTTYJEN KANSSA

Mikä ihmisiä sitten auttaa? Miten meidän ihmissuhdetyön ammattilaisten kannattaisi toimia ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet hylkäämistä identiteettiin perustuen. Ensimmäisenä tulee mieleen kolme asiaa – dialogisuus, myötätunto ja nähdyksi tulo identiteetin kanssa.

Dialogisuus siksi, ettemme alkaisi määrittelemään, mitä hylkääminen tarkoittaa yksilölle.

Dialogisuuden vastakohta ei ole monologi – dialogisuuden vastakohta on rakkaudettomuus, toisen minuuden pienentäminen sen kokoiseksi, että toinen sen voi tietää ja tuntea kuulemattakin. Meidän tulisi kuulla, mitä hylkääminen on ollut juuri hänelle, joka siitä meille kertoo. Meidän tulisi osata kysyä lisää hyviä kysymyksiä sen sijaan, että alkaisimme tietää, mitä kaikkea se on aiheuttanut. Meidän tulisi osata liittyä toisen oloon sen sijaan, että yrittäisimme rakentaa suuntaa itsestämme käsin. Dialogin merkitys syntyy niistä hetkistä, joissa on yhteyttä, rytmiä ja kuulemista. Kuuleminen on enemmän kuin sanojen siirtymistä tajunnasta toiseen – se on sanojen siirtymistä sydämestä toiseen, tunnetta ja luottamusta sanojen merkityksellisyydestä ja arvosta. Se tekee puheesta voimallista ja antaa niille vallan synnyttää uutta elämää. Se on tässä äärimmäisen merkityksellistä.

Myötätuntoa siksi, ettemme vahingossa pitäisi hylkäämistä vain käsiteltävänä asiana ja vain tiettynä hetkenä tapahtuneena tapahtumana, jota nyt tässä hetkessä voi tutkia laboratoriomaisen kliinisesti ilman suhdetta tunteisiin – asiakkaan ja omiin. Meidän tulisi osata olla myötätuntoisia niin monella tavalla ja tämän myötätunnon tulisi olla kytköksissä käymäämme dialogiin. Meistä tulisi näkyä, kuulua ja tuntua se, että asia merkitsee meille jotain – että se tuntuu myös meissä. Myötätunto on muutakin kuin sanoja, se on tapaa olla suhteessa niin, että olemme aistittavissa välittävinä ja hetkessä läsnäolevina.

Nähdyksi tulo siksi, että ilman sitä mikään kohtaamisessa ei tapahdu oikeasti. Mikäli meidän täytyy piilotella sitä, keitä olemme, emme ole oikeasti läsnä. Millään sanotulla tai koetulla ei ole kytköstä minuun eikä millään ole merkitystä eikä pysyvyyttä. Hylätty identiteetti voi tarvita todisteita olemassaolon oikeutukselleen. Kerran pahasti hylätyksi tullut identiteetti saattaa olla monella tavalla piilossa, epäluottavaisena monen lukon takana. Nähdyksi tuleminen on kytköksissä sekä dialogiin että myötätuntoon. On tärkeää tulla nähdyksi oikein omien sanojen ja tunteiden kautta ja tuo matka nähdyksi tuloon olisi hyvä aistia turvalliseksi sekä odotetuksi.

Ehkä tärkeintä on se, että me ihmissuhdetyön ammattilaisina voimme olla itse hylkäämättä.

  • Juha Kilpiä