Blogi on julkaistu 7.3.2018 Parisuhdekeskus Katajan sivuilla.
Nähdä toinen
niin ettei nähdyksi tuleminen saa piiloutumaan
Kuulla toista
niin ettei sanominen kaduta
Puhua toiselle
niin että toinen tietää tulleensa nähdyksi ja kuulluksi itsenä
Olla niin että voimme olla
– Nimestä minut tunnet / Juha Kilpiä
Tutkimukset kertovat psykoterapeuttisten suhteiden toimivuuden riippuvan enemmän psykoterapeutin kyvystä olla suhteessa kuin hänen psykoterapeuttisesta suuntauksestaan. Ajattelen, että ylipäätään kaikki lähtee meidän kyvystä olla suhteessa enemmän kuin siitä, mitä tietoa ja teoriaa meillä on suhteista.
Kliinisen psykologian ja psykoterapian emeritusprofessori Jarl Wahlström on jossain vaiheessa esitellyt ohjaajuudesta mallin, jossa jaotellaan ohjaajan taidot neljään kategoriaan.
- Ymmärrys omasta teoriasta, miten toimimalla autan ihmistä
- Oma kokemushistoria ammatillisessa käytössä
- Kyky olla suhteissa ihmisiin
- Kontekstuaalisuuden taju
Minua kiinnostaa kovasti, miten nuo liittyvät turvallisuuden synnyttämiseen ja ylläpitoon asiakassuhteissa sekä sensitiiviseen kohtaamiseen. Asiakastyöskentelymme, oli se sitten terapiaa, neuvontaa tai hoitamista sisältää aina elementtejä ohjaajuudesta. Minua kiinnostaa ajatus siitä, mihin tuo malli haastaa minua asiakastyössä, kun tavoitteena on pohtia turvallisuutta ja sensitiivisyyttä.
Mistä aatoksista työhöni lähden?
Pohjaksi lähtisin miettimään sitä, miten omassa toiminnan teoriassa puhutaan turvallisuudesta ja toisaalta, miten siinä näkyy kohtaamisten sensitiivisyys sekä miten sen olen osannut rakentaa osaksi omaa ohjaajuuttani. Jos omaa teoriaa pitäisi haastaa ja toki se on tehtävä aika ajoin, alkaisin sen siitä, kuinka paljon se sisältää dialogisuutta ongelman määrittelyssä ja missä määrin se ohjaa tietämään asiakkaan puolesta. Sensitiivisyys kytkeytyy ajatukseen itsemäärittelyn arvosta. Onko minulla todellista halua löytää ja kuulla toinen sen sijaan, että kertoisin missä hän on tai missä hänen tulisi olla? Toisaalta haastaisin teoriaa myös siinä, sisältääkö se kuinka paljon yleistettäviä lainalaisuuksia ja kausaliteetteja, jotka ohjaisivat minua puhumaan lauseilla ”parisuhteissa on…” sen sijaan että kysyisin ”miten teidän suhteessa on ja onko…”.
Mistä konteksteista olen ulkona?
Toiseksi lähtisin miettimään kykyäni tunnistaa konteksteja. Onko minulla herkkyyttä ymmärtää ajan, paikan ja kulttuurin vaikutuksia turvallisuuteen? Ymmärränkö erilaisten kontekstien merkitystä sensitiivisyyden vaateelle? Ymmärränkö sen, että on todennäköisesti olemassa konteksteja, joissa minulla on hyvä kyky ylläpitää sensitiivistä otetta ja taas niitä, joissa se on minulle vaikeampaa ja riskit rikkoa turvallisuutta ovat suuremmat? Mietin, mitkä kaikki asiat voivat vaikuttaa siihen, miten tässä ja nyt turvallisuus rakentuu? Onko olemassa konteksteja, joista minulla ei oman elämän kontekstini takia ole tai voi olla vain vähän ymmärrystä? Mitkä kaikki asiat siihen voisivat vaikuttaa? Kenties asuinympäristöni, sukupuoleni, ikäni, varallisuuteni, sosiaalinen asemani, perhe- ja sukumallini, aistikyvykkyyteni, ammattini, terveyteni, poliittinen viitekehykseni, vanhemmuuteni, seksuaalinen orientaationi ja ylipäätään ne lukuisat variaatiot joita elämä pitää sisällään ja joiden kartalla vaellan aivan eri maanosassa kuin toiset. Haastaisin minua miettimään, miten tulisi olla, jos tunnistaisin että konteksti on minulle vieras ja haluaisin ylläpitää turvallisuutta?
Mistä kokemuksista rakennun?
Edellisestä tulee mieleen, että kolmanneksi minun oma elämänkokemukseni mahdollistaa kontekstin tunnistamista omanlaisesti. Minulle on karttunut erilaisia kokemuksia turvasta, turvattomuudesta ja sensitiivisestä kohtaamisesta. Mitkä aiemmat haavoitetuksi tulemisen kokemukset ja niiden uudelleen tapahtumisen uhkan tunteet vaikuttavat tämän päivän turvan ja sensitiivisen kohtaamisen tarpeeseeni? Mitkä turvallisuuden tarpeet tunnistan herkemmin? Minkä suhteen osaan olla nykyisin sensitiivisempi? Taas jos haastaisin itseäni, kysyisin, onko minulle siunaantunut mahdollisuuksia oppia omista kokemuksista jotain sellaista, joka lisäisi kykyäni asiakassuhteissa ylläpitää turvallisuutta ja kykyä olla sensitiivisessä suhteessa? Ja toisaalta, mitä sellaista olen kokenut ja siitä oppinut, joka päinvastoin voi olla jossakin tilanteessa estämässä minua luomasta sensitiivistä suhdetta asiakkaisiin? Ajattelen, että sekä turvallisuuden että sensitiivisen kohtaamisen taustalle tarvitaan myötätuntoa toista kohtaan. Joskus myötätuntoa voi olla vaikeampi jonkun kokemuksen takia tavoittaa.
Mistä asetun asiakassuhteisiini?
Viimeiseksi jäisin miettimään varmaankin sitä, mikä on kykyni olla suhteissa ihmisiin? Milloin se on vaikeaa tai helppoa ja miksi juuri silloin? Miettisin sitä, millaiset kyvyt minulla on tunnistaa ja rakentaa suhteita vieraiden ihmisten kanssa? Millä sanoilla kuvaisin itseäni uusissa tilanteissa? Toisaalta, onko minulle helpompaa olla uusien vai tuttujen ihmisten kanssa? Osaanko omalta osaltani luoda asiakassuhdetta, jossa on kotoisaa olla? Osaanko ”kuunnella niin, että toiselle herää halu puhua ja toisaalta puhua niin, että toisella herää halu kuunnella.”? Tunnistanko toisten ”rytmejä” ja osaanko asettua niihin? Onko minulla useita tapoja olla suhteissa, kykyä etsiä ja hakea toista sen sijaan että odottaisin asiakkaan löytävän minut? Ja lopulta haastaisin itseäni kysymyksen äärelle, miten nämä vastaukset vaikuttavat siihen, miten osaan olla turvallisissa ja sensitiivisissä suhteissa asiakkaisiini ja missä minun tulisi kehittyä?
Sensitiivisyys ja turvallisuus käsi kädessä
Olen puhuessani sensitiivisestä kohtaamisesta käyttänyt esimerkkinä pesuaineita, joissa lukee ”sensitive”. Aine hoitaa tehtävänsä, puhdistaa ihon mutta ei jätä siihen punoitusta, kutinaa tai muutoin ärsytä sitä. Tavallaan ajattelen, että sensitiivisten kohtaamisten luonne olisi samankaltainen. Asia tulee hoidettua, mutta niin ettei arat pinnat tule väärin kohdelluiksi eikä synnytetä uusia arkoja pintoja.
Ajattelen, että sensitiivisyys edeltää turvallisuutta. Kykymme olla sensitiivinen toisen tarpeille, olemiselle, elämän tilanteille ja tavalle olla ihminen on pohja turvallisuuden syntymiselle. Sensitiivisyys ja turvallisuus kulkevat käsi kädessä nojaten meidän ihmiskäsitykseemme. Merkityksellistä on, millaisina ihmiset näemme. Mihin kykenevinä, millä kaikilla tavoin ainutlaatuisina ja miten moninaisesti arvokkaina?
Viimeisenä haastaisin itseäni pohtimaan sitä, miten ihmiskäsitykseni mahdollistaa turvallisuuden – kenelle sen mahdollistan ja toisaalta ketkä jäävät helposti tai huomaamattani sen ulkopuolelle? Minun voi olla vaikea rakentaa sensitiivistä ja turvallista asiakassuhdetta jos jotkut ihmiset eivät yllä minulle arvokkaiksi.
”Sensitiivisyys kohtaamisissa on välittämisestä, rakkaudestamme syntyvää tapaa toimia ja olla suhteessa toiseen ihmiseen. Sen tavoitteena on toisen ihmisen minuuden turvasta huolen kantaminen.”
– Nimestä minut tunnet / Juha Kilpiä
– Juha Kilpiä